27/9/11

Holiday is here!



Anteeksi pieni tauko bloggailussa, mutta kiirettä on pitänyt mikä on aina hyvä merkki! :) Viimeviikolla arki koostu pitkälti koulusta ja salilla käymisestä, mutta perjantai oli aika erityinen päivä. Se oli siis viimenen koulupäivä ennen 2vkon lomaa ja teemana oli pukeutua oman AFL(Australian Football League) joukkueen peliasuun ja sain sit ekaa kertaa pukea mun Collingwood paidan ja sit otin myös mun fanihuivin mukaa :) Ohjelmaan kuului myös kerran vuodessa järjestettävä Suuri Aamupala, eli koko eka tunti mentii urheiluhalliin syömään aamupalaa: pannareita, jätskiä, cupcakeja, hedelmäpaloja, jugurttia, muroja, mehuja, leipää, munia, pekonia yms ! Ruokaa oli ihan törkeesti ja niin oli kyl footy-asuihin pukeutuvia oppilaitakin, oli pienet jonot, kun 1000 oppilasta odottaa ruokaa samaan aikaan, vaikka ruoat olikin jaettu eri pöytiin. Ei se mitään oli kiva jutella lomasuunnitelmista kaikkien kans ja tietty syödä hyvää ruokaa ;)



Koulun jälkeen menin salille, kun Madilla oli uintitunti. Perjantaisin mun sisarukset saa aina mäkkiruokaa päivälliseks kotii, joten salin jälkeen kokkailin itelleni vähän vihanneksii, tonnikalaa ja pastaa :) Siinä samalla, kun pasta kypsy kattilas, kattelin Gossip Girliä heheh. Illalla oli iso peli futiksessa Gollingwood-Hawthorn ja voittaja menee finaaliin! Tein tollasen pienen_hedelmälautasen peliä varten, (pitää olla kunnon eväät et jaksaa kannustaa oman tiimin voittoon) jonka Collingwood VOITTI 3 pisteellä!! Ens lauantain finaalia odotellessa :)


Hyvin alkoi siis loma :) Lauantaina mentiin Judy kans ajeleen kukkuloille ja meillä ei varsinaisesti ollu mitään määränpäätä, mut pysähdyttiin kuvailee, jos halusin ottaa kuvii ja sit pysähdyttii parii pikkukahvilaa :) Maisemat oli iha upeet koko ajan, koska tiet meni isojen puiden keskellä ja sit välillä ajettiin pikku kylien ohi ja sit huipulla mentiin Sky High nimiseen paikkaan, josta näkyi koko Melbourne. Harmi vaan että oli sumuinen sää, mutta pimeällä se on vissii tosi hieno näkymä, kun Melbissä on kaikki valot päällä. Sit pysähdyttii tulppaanifestivaaleille, ja se maisema ja fiilis oli kyl just niinku Hollannissa viime huhtikuussa, kun oli viikon siellä koulun kanssa! Sit bongattii yks taidenäyttely vaa tienvarresta ja se oli itseasias aika mielenkiintonen, koska ne veistokset oli luonnossa ympäriinsä ja pikkutiet meni siellä ristiinrastiin.
 
 
 

Sunnuntaina mentiin Hannahin kans bussilla Fountain Gateen shoppaileen ja kattoon Monte Carlo. Hannah osteli aika paljo vaatteita synttärirahoilla ja olin sit makutuomari :) Ostin itelle kesäks pirtsakan korallinvärisen paidan ja sit jotain pakollisia mm. ripsari ja hiusväri. Kotona pakkailin kamat kassiin ja lähin Harrisoneille yöks (mun toka host perhe). Lauren oli kotona ja se esitteli talon ja sit se näytti myös valokuvia :) Kun Emily tuli kotiin uimasta Katen kans nii syötii päivällistä ja sen jälkee lähettii Drive-In leffaan Lauren, mä, Emily ja Kate. Se oli mun eka kerta ja tykkäsin kyl ihan sikana! Katottiin kaks leffaa, eka Abduction ja sen jälkeen Hangover 2. Molemmat oli tosi hyviä, mut kello 1 maissa kun lähdettii ajaan takas kotiin, nii oli kyl vähä kylmä vaikka kaikilla olikin viltti mukana.

Lunar Drive-In Theater, yks neljästä screenistä
 Maanantaina herättii jo aikasin ja aamupalan jälkeen mentii Laurenin kaa kävelylle ja samal ostettii ruokaa lounaaks kotii. Chloen poikaystävä oli kans meidän kaa ja tehtii vaa sandwichit lounaaks. Sit hengailtii takapihal ku oli niin hyvä sää ja mentiin uittaan niiden koira lähellä olevaa jokeen :D Katottiin Vampire Diaries ekaa tuotantokautta ja mä ja Chloen poikkis jäätii heti koukkuu heheh. Syötii päivällistä ja sen jälkeen Emily heitti mut kotiin joskus 10 mais.

Tänään sain onneks nukkua myöhää tai heräsin jo klo 9 mut sit katoin sängys Gossip Girliä ja söin aamupalaa. Kunnon lazy morning, mentiin 12 maissa kävelylle Hanan ja Madin kaa ja sen jälkeen päätin siivota mun huoneen. Tänää olis pitäny olla tosi lämmin päivä ja olin suunnitellu auringonottoa bikineillä takapihalla.. no sää ny ei ihan ollu mitä piti, joten otettiin aurinko täyspilvisellä säällä ja vettä piskotellessa, pikkuvikoja :D

Maidän sun baking session ja toka kuva on meidän parhaasta auringonotto säästä :s
Illalla menin salille ja huomenna suuntana onkin pitkästä aikaa Melbi ! Hyvää yötä ♥

17/9/11

Making my life perfect again ♥




Tällä viikolla on tapahtunu kaikkea kivaa ja pienetkin asiat tekee mut tosi iloiseks♥ joten tulin kertomaan mun superhyper ilouutisia teillekkin! ;)

Lauren lainas mulle Gossip Girlin tokan tuotantokauden ja se pelasti mun perjantain sadepäivän, kun ei ollut koulua :)

 Sain mun ekan todistuksen ja terveystiedossa kaikki kymppejä! :)

Lauantaina oli Jaakon synttärit ja oli kyl tosi kivaa! Enkä tuntenu ennestään kun Jaakon, mut kaikki oli ihan huipputyyppejä siellä:) Jäätiin kaikki yöks ja aamul otin junan takas kotiin Hoppers Crossingista.

Sunnuntaina skypetin Suomeen ja USA:an ja puhuttiin 6 tytön voimin 4 tuntia!♥
(ja ei ne aikaerot mikään ongelma oo.. usassa kello 7 aamulla, suomessa 3 päivällä ja täällä ausseissa 10 illalla:D)


Maanantaina ostin jäsenyyden YMCA:an, eli nyt saan käyttää vapaasti uimahallia, kuntosalia ja mennä ohjatuille tunneille! Ja kaikki tämä vain 22e kuussa!!♥
 (Oon käyny nyt joka aamu ennen koulua uimassa 45min ja koulun jälkeen tunneilla, joten 3 päivän jälkeen oon "käyttäny" ton 22e ja koko loppukuukauden jään voitolle, HYVÄ DIILI SANON MÄ! ps. kiitos Madin, että se ottaa uintitunteja niin sain opiskelija alennuksen lisäksi vielä perhe alennuksen!)

Tiistaina sain lipun Eminemin keikalle, joka on 1.12 ! :)
(kiitos mun host äitille, joka uhras työaikaansa klo 9 aamulla, että sais liput mulle ja jacqille!)

Keskiviikkona sain pitää 1min puheen koko koulun (1000 oppilaan) edessä ja esitellä itseni :)

Torstaina oli Hannahin 13v syntymäpäivä, mutta juhlittiin koko suvun kanssa vasta perjantaina :)


 Pääsin koulusta perjantaina jo yhdeltä, joten autoin sit tekemällä salaatin, hedelmäsalaatin ja sit ku Hannah tuli koulusta niin tehtiin sen kanssa toi juustolautanen ja pilkottiin parit porkkanat :)

My little teenage sister ♥

Tsekatkaapas tuleva sää, kelpaa! Erityisesti maanantai ♥ Tästä se lähtee, pikkuhiljaa kohti kesää ;)

Ja loppuun vielä kollaasi Pambula Beach:stä, jonne oon menossa joulukuussa viikoksi lomalle! En malta odottaa, tulee niin huippua kolmen mun ikäsen siskon kanssa♥

12/9/11

Finland vs Australia




Nyt ajattelin kertoa eroja Suomen ja Aussien välillä, mitä oon ite huomannut täällä kuuden viikon aikana kerennyt huomata :) Paljon on lähes samanlaisia asioita ja tapoja kuin siellä Suomessa 15000km päässä, mutta kyllä erojakin löytyy:


pinta-ala: 23xSuomi
kieli: englanti
valuutta: australian dollari


kuusi osavaltiota
pitkät välimatkat
vasemmanpuoleinen liikenne
päinvastainen vuodenaikojen järjestys, kuvassa kumminkin talvi:


eläimet: koala, kenguru, vompatti, kookaburra, krokotiili, vesinokkaeläin
luonto: savanni kasvillisuus
(perus maisema on tasaista savannia, jonka takana kaukana näkyy vuoristoa)


ihmiset: melkein kaikilla sukujuuret euroopasta
yes I speak australian: aussiaksentti ja slangi-sanat
luonne: puheliaita ja rentoja


urheilu: aussifutis, rugby, netball, kriketti, hockey, pyöräily
afl: jokaisella on futistiimi, jota kannattaa enemmän tai vähemmän


perusruoka on tosi samanlaista
ei iltapalaa
kesällä hullu grillauskausi kuulemma
mcdonald's ja kfc tosi suosittuja
jopa aamuisin mcdonald'sin parkkipaikka on täynnä autoja
vegemite (suolainen levite leivän päälle? yäk!)
tim tams (suklaa keksejä, kuulemma ihan superhyvää, ite en oo maistanut)
muut: milo, meat pie, pavlova-kakku, dairy suklaat, lihavat 2l limsapullot

koulu: julkisia ja yksityisiä
taso on huonompi ainakin julkisissa kouluissa kuin Suomessa
4 jaksoa, mutta aineet vaihtuvat vain 2 kertaa
koulupuku kaikilla
tuvat koulussa, kaikilla oma väri ja ne kisaavat eri asioissa
lounas tuodaan kotoa, kanttiini on kallis ja suurimmaksi osaksi roskaruokaa
kaikilla on iPhone tai iPod+nokia E71 -yhdistelmä 


Kysy, jos unohdin mainita jotain tai oot muuten vaan kiinnostunut jostain tietystä asiasta :)

8/9/11

Moves Like Jagger !




Tulin nopeesti päivittelee blogia ja pistän tänne myös muutamat kuvat viime vklopulta :)

Aika menee tosi nopeesti täällä ku koko ajan tekee ja kokee kaikkea uutta. Mutta väliin mahtuu myös sitä ihan perusarkea, josta kirjottelen huomenna lisää. Eli viime lauantaina mentiin Jaqcuin kans odottelemaan junaa Pakenhamin asemalle ja hypättiin klo 11 maissa junaan, missä oli jo Lucas, Josh, Miriam, Leoni Cody ja Kaitlyn. Suuntana oli siis Melbi ja oltiin sovittu muide vaihtareide kaa tapaaminen siel :) Kristine ja Marie liitty meidän seuraan vielä Flindersiltä ja sit päätettiin mennä shoppaileen ja kierteleen kauppoja. Suunnattiin Melbourne Centraliin ja oltiin siellä noin tunti ja mulla tarttu mukaan yks paita :) Loppuaika käveltii pääkaduilla ja kierreltiin kauppoja siellä. Sit käytii kaupas ostaas ruokaa ja jälkkäriks käytiin hakees kahvit Starbucks Coffeesta !
Neljän junalla lähdettiin kohti Traralgonia, eli Lucaksen kotia. Meillä oli siis sleepover siellä ja Traralgonissa kaupan kautta mentiin vallottamaan talo 9 nuoren voimin! Ohjelmassa oli mm. grillausta, fiilistelyy musaa kuunnellen, leffan katsomista, yleistä höpöttelyy ja yömyöhään juoruilua tyttöjen kaa ♥
En tiiä onko Ranskas tapana herätä lauantai aamuisin 8.15, mutta kiitos Lucaksen ja iPodin herättiin virkeinä ja mulla ainaki ilme varmaa iha mielenkiintonen, kun katsoin kelloon ja en voinu uskoa että se oli vasta niin vähän! Heheh jäimpäs siis vielä vipaks nukkumaan ysiin asti.. :D Sää oli ihana ja syötiin aamupalaa ulkona nauttien perus aussimaisemasta :)
Lähettiin yhden maissa takas kotiin ja fiilisteltiin bussissa jacquin kans Eminemii, JOKA TULEE TÄNNE JOULUKUUSSA! toivottavasti saadaan liput!!