Hellouu! Blogi on taas jäänyt vähän unholaan, mutta minkäs teet kun vaihtarielämä on niin kiireistä tai aika vain kuluu muissa hommissa huomaamattoman nopeesti. Nyt tulin kumminkin kertomaan mun lomista viime viikkoina. Eli alotan siitä pyöräviikosta jos sitä lomaksi voi sanoa, ainakin lomaa koulusta ;)
Mutta siis lauantaina 17.3 suunnattiin kohti Ballaratia, mikä on mun osavaltion kylmin, tuulisin ja mäkisin kaupunki, eli mikäs sen parempi paikka pienelle pyöräilylle!!! Lauantaina kaikki pyöräilijät mun piiristä 9820 saapuivat meidän leirintäalueelle, missä jokainen nukkui pienissä mökeissä. Vaihtareita oli 10 mun lisäksi ja kaikki tunnetaan jo tosi hyvin, kun meillä on ollut kolme leiriä viime vuoden aikana :) Meidät oli jaettu noihin mökkeihin aikuisten kanssa niin, että 2 vaihtaria per mökki.
Sunnuntaina aloitettiin pyöräily 55 pyöräilijän ja 8 huoltojoukon jäsenen voimin. Meille kerrottiin, että eka päivä on aina pahin ja 106km alkoikin sitten tuntua aika mahdottomalta viimeiset 10km. Ei osattu syödä tarpeeksi, joten nälkä ja väsymys vaan meinas voittaa, mutta se fiilis kun päästiin takas leirintäalueelle oli jotain ihan mahtavaa!
Meidän päivän perusohjelma oli:
herätys ja aamupala klo 7
kokoontuminen pyörät valmiina klo 7.45
lähtö klo 8
pyöräilyä 25-30km
aamupäivä tauko/evästauko
pyöräilyä 25-30km
lounas
pyöräilyä 25-30km
iltapäivä tauko/evästauko
pyöräilyä 25-30km
vapaa-aikaa
päivällinen klo 6
nukkumaan klo 9
Tota kesti siis 6 päivää, mikä on aika iso haaste, mutta hyvin meillä kaikilla meni :) Ja toi et mentii nukkumaa klo 9 ei varsinaisesti ollu ees mikään sääntö, mutta kaikki oli vaan niin väsyneitä ja tiedettiin aina, että seuraava päivä tulee olemaan yhtä rankka. Pyöräilyn tarkoitus oli siis kerätä rahaa 4 eri rotary projektille, esim. selviytymispaketteja katastrofi alueille ympäri maailmaa. Yhteensä tänä vuonna saatiin kasaan 55000 dollaria. Päivän aikana myös vierailtiin ala-asteilla meidän tauoilla, jolloin yks vaihtari kerrallaan sai pukeutuu Harold kirahviksi ja ajaa tandempyörällä sinne koulunpihaan ja halailla niitä pikkuoppilaita. Toi oli osa yhtä projektia, jota rotaryt sponsoroi, missä oppilaita opetetaan terveelliseen elämään ja toi Harold kirahvi on sen projektin maskotti. Se kirahvina oleminen oli aika siistii :D
En aio käydä joka päivää läpi tarkasti, koska aika pitkälti ne meni ton ohjelman mukaan. Pyöräillessä aina välillä lauleltii vaihtareide kans tai muuten vaa pelleiltiin. Sitten tauoille aina tietty syötii hyviä kakkuja ja hedelmiä, sitten pelailtii/tanssittii jotai leikkei ihan vaan huvin vuoksi. Kaikki vanhemmat rotaryt varmaa ärsyynty kun oltiin koko ajan niin kovaäänisiä! :D
Keskiviikko oli ainut poikkeus päivä ja hirvee aamupäivä oliki! Lähdettii polkemaan aamul, pelkästään 7 astetta lämmintä, kova vastatuuli ja ekojen metrien jälkeen alkoi sataa. Eka etappi oli 28km Snake Valleyyn ja mä poljin Leonin kanssa ja 10km jälkeen ei enää edes puhuttu mitään, pari kirosanaa pääsi suusta ja ehkä pari kyyneltä valui silmistä. Oltiin ihan jäässä koska tuuli teki märistä vaatteista vielä kylmempiä. Ei silti haluttu antaa periksi ja mennä meidän minibussiin, joka keräs aina vaihtareita jos niillä loppu kunto. Viimeset 10km en pystyny vaihtaa vaihdetta, koska mun sormet ja kädet oli niin kohmeessa. Ja heikosti pystyin jarruttamaankaan. No perille päästiin ja muistan vaan etten vieläkään pystynyt puhumaan, oli niin kylmä. Laiton sormet astioiden pesuveteen, koska se oli lämmintä hehe. No sit luojan kiitos lopetettiin polkeminen siltä päivältä ja otettii autot ja bussi täytee ihmisiä ja pari kertaa huoltojoukko joutui tuomaan ihmisiä takasin Ballaratiin. Kun pääsin mökkiin niin menin vaatteet päällä suihkuun ja annoin sormien ja käsien lämmetä ensin, koska en pystyny edes ottamaan vaatteita pois. No joo se siitä päivästä, kaks pyöräilijää joutu sairaalaan hypotermian takia, mutta palasivat kumminkin illalla takas.
Kaiken kaikkiaan ihan huippu viikko oli, varsinkin kaikkien vaihtareiden kanssa. Oli kiva mennä nukkumaan aina 10 hyvänyönhalin jälkeen :) Ja en koko viikkona kertaakaan mennyt siihen minibussiin vaan sisulla poljin jokaisen kilometrin! Rotareidenkin joukosta löytyi muutamia huippu tyyppejä ja oli kiva, että mun eka host äiti osallistu kans tähän pyöräilyjuttuun, niin sitten aina välillä polkiessa sen kaa juteltiin kaikkia mukavia :)
Pyöräily loppui perjantaina ja pe-su oli sitten conferenssin vuoro. Tylsiä puheita, silti hauskaa vaihtareiden kaa, vähän shoppailua, pizzaa päivälliseksi, myöhiä iltoja jutellessa, maski -teemailta kaikkien conferenssiin osallistuvien kanssa, meidän oma show lavalla sunnuntaina ja heipat kavereille!